Blogit

Luonnonkivinen kalanruoto on kiehtova klassikko

Kirjoittanut Piia Nurmela, Tulikivi | 20.5.2021 5:37

Sanotaan, että trendit palaavat sisustuksessa aina aika ajoin takaisin. Ja niinhän ne tekevät. Se, mikä lapsuudessa oli in, tulee jälleen muotiin niin sisustuksessa kuin vaatteissakin. Ja vielä monta kertaa. Monen 70- ja 80-luvulla syntyneen lapsuudenmuistoissa on varmaan lattioiden kiehtovat ja klassiset kalanruotokuviot. 

 

Kuvio ei ole siis uusi, vaan se on pitänyt pintansa vuosisatoja, ellei vuosituhansia. Perinteinen kalanruotokuvio on pysynyt sisustustrendien ykköskuviona ja se näkyy tänä päivänä monipuolisesti kodin sisustuksessa, laatoissa, parketeissa, tapeteissa, kalusteissa ja tekstiileissä.

Luonnonkiviset kalanruotomosaiikkilaatat korostavat sisustuksen luonnollisuutta ja luonnonmukaisuutta. Luonnonkivi on kestävä ja uniikki valinta, se nostaa rakennuksen arvoa ja näyttää hyvältä vielä vuosikymmenten kuluttuakin. Luonnonkivilaattoja voi käyttää niin lattiaan, kuin seinäänkin.

 

 

Kalanruotokuviota näkee sisustuslehtien sivuilla ja sitä käytetään lattiasta kattoon.

 

Lattiaan tai seinään, sopii kaikkeen

 

Kalanruotokuvio luo eteistiloihin persoonallisuutta ja keittiön välitiloihin upean katseenvangitsijan. Kylpyhuoneissa kalanruotokuvioita käytetään seinissä tehosteena tai lattioissa näyttävinä suurina pintoina. Väreillä myös leikitellään paljon. 

 

 

Lattiassa ja seinässä kalanruotokuvio luo modernin ja rauhallisen vaikutelman, jonka tasainen ja symmetrinen muoto miellyttää silmää. Symmetrisyys tulee tästä erityisestä ladonnasta, jossa jokainen palanen on juuri omalla paikallaan, tasaisesti ja kauniisti.

 

Lattiassa ja seinässä kalanruotokuvio antaa kotiin modernin ja rauhallisen vaikutelman, jonka tasainen ja symmetrinen muoto miellyttää silmää.

 

 

Vuolukivellä KOTIMAISUUTTA

 

Vuolukivi on puhtaasti kotimainen, sillä kivi on louhittu Pohjois-Karjalasta Tulikiven louhoksilta. Rauhallisen sävynsä vuoksi vuolukivi sopii kalanruotokuvioon niin suuremmissa kuin pienemmissäkin tiloissa. Suurina kokonaisuuksia se antaa vaikutelman kuin lattialle olisi levitetty upea matto, jota et halua peittää oikeilla matoilla.

 

 

Rauhallisen sävynsä vuoksi vuolukivi sopii kalanruotokuvioon niin suuremmissa kuin pienemmissäkin tiloissa.

 

Lisäksi vuolukivi on oiva kumppani lattialämmitykseen, sillä se pitää lämpöä ja auttaa kylpyhuoneen lattiaa kuivumaan nopeammin lämmönvarauskykynsä ansiosta. Eikä se muutu liukkaaksi märkänäkään. Yhdistätpä vuolukiveä minkä tahansa toisen laatan kanssa, sopii se varmasti. Se käy niin tumman kuin vaaleankin kaverina.

 

Marmorilla ylellisyyttä

 

Vuolukiven lisäksi kalanruotomosaiikkia on saatavilla marmorisena, sekä kiiltävänä että mattana. Marmori on myös hyvin rauhallinen kuvioinniltaan, joten se on helppo yhdistää muihin luonnollisiin sävyihin. Kun yhdistät marmorilaatan ja luonnonkivitason keittiössä, saat näyttävän ja kestävän kokonaisuuden, joka on ajaton. Myös yhdistämällä marmorisen ruotokuviolattian kylpyhuoneessa isoihin vaaleisiin vaakalaattoihin tai vaikka vihreään marmoriin saat ylellisen ja viihtyisän tilan.

 

 

Mihin kalanruotoa voi sitten yhdistää?

 

Kalanruotokuvio itsessään on huomiota herättävä, joten yhdistäminen suuriin ja yksinkertaisiin kuvioihin on paras valinta. Jos olet suunnitellut seiniin kalanruotoa, niin lattiaan kannattaa valita hillitympi kuvio. Pariksi sopivat suuret kulmikkaan muodot, suorakaide tai neliö.

Väreillä voi ja kannattaa leikkiä. Näitä kahta hillityn sävyistä luonnonkiveä on helppo yhdistää sekä väreihin että valkoiseen. Ihan sen mukaan millaisen itse haluat huonetilasi olevan, rauhallinen vai kontrasteja sisältävä kokonaisuus.

Kahden marmorin yhdistelmä toimii aina. Vihreä Verde Quatemala -laatta ja Carraran vaalea -kalanruotomosaiikki ovat takuulla toimiva kokonaisuus. Lisäksi jos yhdistää ihan perusvalkoisen laatan yhdelle seinälle, tulee kokonaisuudesta oikein sopusuhtainen.

 

 

Yhdistele siis luovasti rohkeita muotoja ja sävyjä. Se mikä sopii kotiisi on vain sinun päätettävissäsi, vain mielikuvitus on rajana. Luonnonkivi on ajaton valinta!