Hirvensalmella sijaitseva Mariliinan ja Petrin kesämökki on kokenut upean muodonmuutoksen perheen käsissä. 80-luvun lopussa valmistunutta kesämökkiä on remontoitu ajan hengen mukaiseksi pikkuhiljaa kymmenen vuoden aikana. Alkuperäinen kesämökkimäinen ajatus on kuitenkin pidetty mielessä koko ajan ja materiaalivalinnat on tehty 80-luvun henkeen. 

 

Lataa tästä Pielinen-kuvasto

Tumma hirsimökki sai uuden takan

 

 

Muutos vanhaa kunnioittaen

 

Mökin nykyiset asukkaat Mariliina ja Petri viettävät vapaa-aikaansa paljon mökillään, se on heille rauhoittumista varten. Siellä onnistutaan päästämään irti arjesta ja nautitaan mm. ulkoilusta ja lautapeleistä. Perheen harrastukset ovatkin urheilullisia ja vapaa-aika kuluu mökilläkin pyöräillen, hiihtäen, lenkkeillen ja retkeillen. Mökin lähiympäristössä onkin upeat maastot ja reitit liikkumiseen ja ulkoiluun.

- Mieheni vanhempien rakentama mökki on alun perin toiminut vuokrakäytössä ja se siirtyi käyttöömme kymmenen vuotta sitten heiltä. Ajatuksena on ollut remontoida se muistaen kuitenkin, että se on rakennettu 80-luvulla. Esimerkiksi emme ole uusineet parkettia, vaan se on hiottu ja lakattu uudelleen. Aika saa näkyä myös mökin materiaaleissa. Kertoo Mariliina.

 

Ajatuksena on ollut remontoida se muistaen kuitenkin, että se on rakennettu 80-luvulla.

 

Vanha takka purettiin uuden tieltä pois

 

Muodonmuutosta haluttiin myös takan vaihdolla. Alkuperäinen yli 30 vuotta palvellut, Petrin isän muuraama vuolukivitakka haluttiin vaihtaa modernimpaan, mutta kuitenkin säilyttää mielessä mökin alkuperäinen aikakausi ja tunnelma. Takka ei saanut olla liian moderni.

- Mökistä näkee, ettei se ole uusi, eikä siihen ultramoderni takka sovi. Me emme halunneet isoja kulmaluukkuja tai muita liian moderneja ratkaisuja, ne eivät sovi meidän mökkiin. Siksi päädyttiin Tulikiven perinteisen malliston TU2200 -takkaan, Mariliina miettii.

Entinen lohkopintainen vuolukivitakka purettiin uuden takan alta pois omin voimin, takan osat numeroitiin ja kasattiin lavalle. Vanha takka pääsi uuteen kotiin, kierrätysideaa kunnioittaen. Uuden takan valinnassa oli selkeät ajatukset jo alun alkaen. Takka haluttiin olevan selkeälinjainen ja ympäristöönsä sopiva, ja materiaalina vuolukivi oli aiemman kokemuksen perusteella hyvä lämmöntuoja.

- Hyvät kokemukset vanhasta vuolukivitakasta ja sen toimivuudesta edesauttoivat valintaa. Mieheni tykkää kiven tunnusta ja ulkonäöstä, jatkaa Mariliina. 

 

Takka haluttiin olevan selkeälinjainen ja ympäristöönsä sopiva, ja materiaalina vuolukivi oli aiemman kokemuksen perusteella hyvä lämmöntuoja.

 

mariliina_hannukainen_TU2000_1200px

 

Puulämmitys pääosassa

 

Lämmitys mökillä, jossa oleillaan myös talvella, haluttiin hoitaa puulla edelleen. Peruslämpö pidetään yllä sähköllä ja ilmalämpöpumpulla ja näin nämä eri lämmitysmuodot tukevat hienosti toisiaan. Uuden takan myötä myös puun menekki on vähentynyt huomattavasti, uusi takka hyödyntää puunpoltosta saadun lämmön huolellisemmin ja takka lämpiää huomattavasti nopeammin. Eron huomasi jo ensimmäisillä lämmityskerroilla, vaikkei alussa voikaan lämmittää ensipesällisiä ihan täysillä.

Takan vaihdon lisäksi uusi tulisija sai eteensä uuden upean eduslaatoituksen. Kahden vaihtoehdon välillä hetken pohdittuaan perhe päätyi Tulikiven ruotokuvioiseen vuolukivimosaiikkiin. Ruotokuvio on myös tuulahdus vanhaa aikakautta, ja se on valloittanut uudelleen sisustusmarkkinat.

 

Ruotokuvio laattaa saa Tulikivi-Studioista

 

Ruotokuvio on myös tuulahdus vanhaa aikakautta, ja se on valloittanut uudelleen sisustusmarkkinat.

 

- Pohdittuamme Hexagon ja Ruotokuvion välillä, päädyimme jälkimmäiseen. Otimme laattaa suunniteltua enemmän ja lopputuloksesta tuli tosi hyvä! Nyt takka nousee esiin kauniisti ja näyttää kuin siinä alla olisi kivinen matto. Takka on nyt huoneen keskipiste, ihailee Mariliina.

Molemmat, sekä takka että eduslaatoitus haluttiin vuolukivellä ja tasaisen harmaalla Classic -pinnalla. Lopputuloksesta toivottiin mahdollisimman neutraalia. Toiveet esitettiin Tulikiven tehtaalle ja lopputulos oli juuri sellainen kuin piti.

- Toiveemme vuolukiven väristä kuultiin tehtaalla hyvin, luonnonkivissä kun on sävyvivahteita ja -eroja. Halusimme kiveä jossa olisi kuvioita mahdollisimman vähän ja joka olisi sävyltään mahdollisimman vaaleaa. Meidän kivet sattuivat olemaan juuri meidän toiveiden täyttäviä, tehdas saa tästä kiitosta! Kertoo Mariliina.

 

Meidän kivet sattuivat olemaan juuri meidän toiveiden täyttäviä, tehdas saa tästä kiitosta! Kertoo Mariliina.

 

Hektinen arki ja ruuhkavuodet rauhoittuvat tämän mökin sisällä. Myös perheen Jackrussellinterrieri Alma saa nauttia ulkoilun vapaudesta ja uuden takan ihanasta lämmöstä. Lämpimän takan ympärille on koko perheen mukava kerääntyä hiihdon tai lenkkeilyn jälkeen ottamaan vaikka erä Afrikan tähteä.

 

Alma -koira nauttii takan lämmöstä

Kuvat: Mariliina Hannukainen

 

Tulikivi Tulisijat Klassinen

 

Katso kaikki blogit