Tulitikut käteen -palvelu tekee uuden tulisijan hankkimisen helpoksi ja mukavaksi. Kun ammattilainen hoitaa prosessin alusta loppuun, voi itse keskittyä vaikka perheeseen. Takan purkaminen on meille tuttua ja uuden asentaminen vielä tutumpaa.

Kiireinen elämänrytmi on kasvattanut tarvetta yhä kokonaisvaltaisemmille palveluille. Siinä missä ennen talot rakennettiin itse ja vanhan tulisijan purkaminen hoidettiin omalla porukalla, nykyään arvostetaan enemmän laadukasta ja palauttavaa vapaa-aikaa.

 

Tilaa tästä asiantuntijan ilmainen kotikäynti

 

Muutos on huomattava 

 

Tulikivi tarjoaa asiakkailleen tulitikut käteen -palvelun, jossa vanha takka puretaan pois uuden tieltä. Parhaimmillaan uusi takka on paikallaan parissa viikossa uunimestarin kotikäynnistä.

Purkupalvelun tarkoitus on tehdä uuden takan hankkimisesta asiakkaalle mahdollisimman helppoa. Kun uusi takka on päätetty hankkia, yleensä on sitä parempi, mitä nopeammin prosessi päätöksen jälkeen etenee.

 

Asiantuntijamme osaa arvioida työn määrän tarkasti

 

Kaikki alkaa asiantuntijan ilmaisesta kotikäynnistä, jolla kartoitetaan asiakkaan tilanne ja toiveet. Asiantuntija osaa neuvoa, miten kannattaa edetä, ja mikäli takkaa ei ole vielä valittu, hän auttaa sopivan mallin löytämisessä. Tämän jälkeen asiantuntija arvioi työn aikataulun sekä laajuuden.

 

Uuden takan asennus Tulikiven uunimestarilta kestää noin 1–3 päivää riippuen lisätyön määrästä.

 

Ennen asennusta uunimestari suojaa takan ympäristön, jotta se pysyy siistinä. Tämän jälkeen aloitetaan takan purkaminen. Vanha takka puretaan pois huolellisesti ja siististi, ja jätteet kannetaan asiakkaan osoittamaan paikkaan purkupaikan läheisyydessä. Asiakkaan niin halutessa Tulikiven tiimi hoitaa myös jätteiden poiskuljetuksen. Uunimestari pitää huolen, että kaikki asiakkaan kotona sujuu mallikkaasti. Tila pussitetaan, suojataan ja alipaineistetaan niin, että kaikki purkamisesta ja asennuksesta syntyvä pöly kulkeutuu alipaineistuslaitteen kautta ulos tai hormin kautta katolle.

 

 

 

Uusi takka helposti ja vaivattomasti

 

Uuden tulisijan asennus kestää noin 1–3 päivää riippuen lisätyön määrästä. Uunimestari tekee lisätyötä tarpeen mukaan: tasoittaa pinnat, siirtää hormiliitännän, pinnoittaa ja siistii. Tarvittaessa myös lattia vahvistetaan. Asiantuntija arvioi lisätyön määrän jo tarjousvaiheessa, joten yllätyksiä ei matkan varrella tule.

 

Kaikki alkaa asiantuntijan ilmaisesta kotikäynnistä, jonka aikana kartoitetaan asiakkaan tilanne ja toiveet.

 

Uusi takka tuodaan paikalle mallista riippuen joko osissa tai kokonaisena. Osat kannetaan sisään itse talkoohengessä tai asiantuntijalta voi kysyä osien kantoa lisäpalveluna. Kun takka on pystyssä, se liitetään hormiin ja tarvittaessa esimerkiksi talon vesikiertoon. Uunimestari siistii paikat samalla kun asiakas kantaa puut sisään ensimmäistä lämmitystä varten.

 

Uunimestari siistii paikat samalla kun asiakas kantaa puut sisään ensimmäistä lämmitystä varten.

 

Asennuksen jälkeen alkaa tärkein: takkatulesta ja pehmeästä ololämmöstä nauttiminen. Laasti kuivuu pieniä pesällisiä polttamalla noin viikossa. Varaava takka tarjoaa lämpöä ja tunnelmallisia hetkiä taatusti pitkään – keskimäärin 25–30 vuotta. Tulikiven takoilla on kattava takuu.

 

 

 

Tulitikut käteen -palvelu säästää aikaa

 

Aiemmin ihmiset purkivat takkansa mieluiten itse tai talkoilla, ja lisätyöt hoidettiin myös omin voimin. Nykyään purku- ja asennuspalvelu on yhä suositumpi tapa. Monelle on tärkeää, että sama ammattilainen hoitaa koko prosessin: purkaa vanhan tulisijan, tekee pohjat uudelle, laittaa kaiken tarvittavan kuntoon ja asentaa uuden takan paikalleen.

 

Asennuksen jälkeen alkaa tärkein: takkatulesta ja pehmeästä ololämmöstä nauttiminen.

 

Takan ostamisessa on havaittavissa sama trendi kuin rakentamisessa: avaimet – tai tässä tapauksessa tultikut – käteen -palvelu säästää omaa aikaa tärkeämpiin asioihin, kuten perheen kanssa olemiseen ja työstä palautumiseen.

 

Uuden takan hankkimista kannattaa alkaa suunnitella, jos

  • haluat säästää lämmityskustannuksissa
  • käyttää uusiutuvia energialähteitä tehokkaasti
  • haluat kotiisi lisää tilaa
  • tykkäät valmistaa tulella ruokaa
  • haluat nauttia pehmeästä ololämmöstä

 

Tulikiven asiantuntijan ilmainen kotikäynti

 

Katso kaikki blogit