Enäjärven upeissa maisemissa sijaitsee Suomen ensimmäisen kenttäpiispan Johannes Björklundin hirsinen mökki. Mökin rauhaan on aikoinaan vetäydytty kirjoittamaan saarnoja. Nyt saman mökin rauhaan vetäytyy Annika ja Toni nauttimaan vapaa-ajastaan ja takkatulen loimusta.

 

Tilaa tästä asiantuntijan ilmainen kotikäynti

 

Suuri lasiluukku antaa valoa joka suuntaan

 

 

Kesäkoti Jussila

 

Mökki on kuin toinen koti. Haave siitä, että kesäkotia voisi käyttää pidemmälle syksyyn ja jopa talvella, sai pariskunnan innostumaan takan vaihdosta. Nelikymppinen pariskunta elää arkea kaksin Dalmatiankoira Roosan kanssa, lapset ovat jo aikuistuneet ja muuttaneet pois. Tonin rakas harrastus musiikin parissa ja Annikan pitkäaikainen hevosharrastus pitävät pariskunnan arjen vakaasti pääkaupunkiseudulla, mutta oman mökin rauha houkuttaa pidentämään viikonloppuja. Etätyömahdollisuus antaa myös tilaisuuden oleskella mökillä pidempään. Nämä kaikki asiat saivat pariskunnan miettimään kuinka mökkikautta saisi jatkettua niin, että mökillä voisi oleskella myös kylmien säiden saapuessa. Vanha tulisija ei tuonut juuri lämpöä, eikä varannut sitä. Aamulla mökki oli jo kylmä.

 

Haave siitä, että kesäkotia voisi käyttää pidemmälle syksyyn ja jopa talvella, sai pariskunnan innostumaan takan vaihdosta.

 

 

Vanha tiilitakka vaihtui Tulikiven Pielinen- malliston Palakseen.

 

Entinen, iso tiilitakka ja vieressä oleva pieni musta kamiina olivat kokonaisuutena kömpelö yhdistelmä ja takan tulipesä oli aivan väärään suuntaan oleskelutiloihin nähden. Tätä ja takan massiivisen rujoa ulkonäköä oli jo pitkään harmiteltu. Molemmat, sekä Annika, että Toni ovat hyvin visuaalisia ihmisiä ja kaipaavat kaunista ympäristöä missä viihtyä. Valkoinen väri on molempien mieleen ja kesäkotia onkin remontoitu valkoiseksi pikkuhiljaa.

-Takkaprojekti lähti vyörymään eteenpäin kuin itsestään kesän alussa. Kaikki alkoi rikkinäisestä jääkaapista. Sen uusiminen johti keittiön remontoimiseen, joka puolestaan johti katon ja seinien maalaamiseen valkoisiksi. Ja lopulta päädyimme takan vaihtoon, naurahtaa Toni.

 

Valkoinen väri on molempien mieleen ja kesäkotia onkin remontoitu valkoiseksi pikkuhiljaa.

 

Katso kuinka takanvaihto sujui Jussilassa

 

 

 

Projektit etenivät hyvin omalla painollaan ja ilman stressiä. Takan vaihto prosessina oli joutuisa, Tulikiven purkukampanja on kokonaispalvelu, jossa entinen tulisija puretaan pois ja uusi tehdään tilalle. Asiakkaan ei tarvitse tehdä juuri mitään.

- Onneksi emme itse alkaneet purkuhommiin, työ olisi ollut valtava. Tulikiven uunimestarit hoitivat homman ripeästi ja ammattitaidolla. Välillä meitä kävi sääliksi, kuinka suuren urakan he joutuivat tekemään. Tiilitakan purku oli työläs. Kertoo Annika.

 

 

Moderni takka sopii hyvin vanhaan hirsitaloon

 

Kaunis takka, paljon valoa

 

Ajatuksena oli saada kaunis takka, paljon takkatulen loimua ja nopeaa lämpöä, joka riittää yön yli. Annikan vanhempien kokemukset Tulikiven vuolukivitakasta olivat positiiviset, muuta merkkiä ei edes harkittu. Takan täytyi olla vuolukivinen lämmön takia ja väriltään valkoinen, jotta se sopii täydellisesti mökin tunnelmaan ja sisustukseen.

- Kun aloimme miettimään takan valintaa, meille ei tullut muuta merkkiä mieleen. Tulikivi on tuttu brändi. Ensimmäisenä fiiliksenä tuli kotimaisuus ja juuri tämä vahva brändi, kertoo Annika.

 

Ajatuksena oli saada kaunis takka, paljon takkatulen loimua ja nopeaa lämpöä, joka riittää yön yli.

 

Roosa dalmatiankoira nauttii myös lämmöstä

 

Ensimmäiseksi Kopran pariskunta ihastui Lako -takkaan, juuri Lakon laaja kolmelle sivulle tulenloimua antama luukku herätti ihastusta. Takka olisi tullut pari senttiä hormia leveämmäksi, joten takka vaihtui kapeampaan Palakseen.

- Emme voisi olla enemmän tyytyväisiä lopputulokseen, takka on juuri sitä mitä halusimme. Siinä voi poltella puita illan mittaan ja se antaa nopeaa lämpöä. Ja silti se varaa niin, että aamullakin on mukavan lämpöistä vielä, kertoo Annika.

 

- Palas on juuri meidän takka, se oli täydellinen valinta. Se että takka näyttää hyvälle on meille todella tärkeää ja myös se minne suuntaan tuli näkyy. Nyt tuli näkyy joka suuntaan, sekä sohvalle, että keittiöön. Lisää tyytyväinen Toni.

 

Emme voisi olla enemmän tyytyväisiä lopputulokseen, takka on juuri sitä mitä halusimme. 

 

Mökkiprojekti etenee pikkuhiljaa. Vielä yksi makuuhuone maalattavana ja seuraavalle kesälle mökin ulkopinnat ja piha-alue. Kaikki luultavasti soljuu eteenpäin omalla painollaan.

- Nyt voimme juoda lasilliset punaviiniä takkatulen ääressä ja pohdiskella ensi vuotta ja tulevia projekteja ihan rauhassa. Tämä oli ihan paras aika hankkia uusia takka, pariskunta pohtii.

 

 

Perhe Holmborg-KopraPerhekuva. Kuva: Minttu Koponen.

 

 

Tulikiven asiantuntijan ilmainen kotikäynti

 

Katso kaikki blogit